torstai 21. elokuuta 2014

Taas se aika vuodesta...

Mulla on ollut inspiraatio kadoksissa jo pitkään. Enkä puhu pelkästään tästä blogista. En ole oikein löytänyt inspiraatiota pukeutumiseen, ystävien näkemiseen, liikuntaan -elämään. Olen toki elänyt onnellisena mutten täysillä. Luulen että se johtuu tästä iästä, olen vähän välivaiheessa. En ole enää nuori, villi ja vapaa. En toki täysin aikuinenkaan. En ainakaan myönnä olevani. En tiedä missä vaiheessa elämääni olen? Tarviiko sitä edes tietää? 
Luulen olevani hirvittävässä muutos vaiheessa. En tiedä onko tätä vaihetta normaalia pelätä näin paljon? Toisaalta, ihan sama, saan pelätä jos haluan. Ihmiset pelkäävät eri asioita. Minä pelkään muutoksia, jollain tavalla aikaa, ja sen kulumista. Hetkiä jotka kerran elää muttei saa koskaan takaisin. Jos saisin valita, olisin varmasti vielä kaksi vuotias.
En halua päästää irti mistään, takerrun ja luon tunnesiteitä asioihin, ihmisiin ja tilanteisiin. Kuvittelen että jos koen uutta tai siirryn uuteen vaiheeseen, kaikki vanhat muistoni katoavat. Kuulostaako tyhmältä? 
Niin minustakin. 
Tiedostan ajatuksen "kun luovut jostain vanhasta, saat jotain uutta upeampaa tilalle" mutta en uskalla luottaa että elämä kuljettaa oikeaan suuntaan. Kaikkea kun ei voi itse kontrolloida. Estää suruja ja elää vain iloisia aikoja. Tosiasiassahan elämä on suurimmilta osin luopumista.

Ajattelin että kesä toisi minulle inspiraatiota, ei tuonut. Ajattelin että hetki muissa maisemissa, ulkomailla, toisi sitä. Ei tuonut. Arvatkaa mikä toi! Iltalenkki jonka tein tänään. 
Kävelin läpi kaikki lempipaikkani täällä. Kävelin yksin ja ajattelin. Kävelin rannan kautta ja katselin auringonlaskua, kävelin pientä polkua joka vie isolta tieltä toiselle. Kävelin metsän reunaa. Vuodenaika jota eniten inhoan, se aika vuodesta joka yleensä saa minut masentuneeksi, se vuodenaika toi minulle inspiraation. Syksy, perkeleen syksy. 
Kävelin kotiin ja istuin suoraan tähän kirjoittamaan. Kyllä, hikisenä. 

Minulle syksy on yhtäkuin muutokset, kaikki muutokset aina tapahtuvat syksyllä. Tänä syksynä yksi elämäni isoin muutos, omilleen muutto, tapahtuu. Olen todella kova ikävöimään, se huolettaa. 
Toki tapahtuu myös muutoksia jotka ovat positiivisia. Ne minua ehkä inspiroivat? Saavat jollain tavalla innostumaan syksystä ja kaikesta uudesta!
Olen kauan jo kaivannut jotain uutta. Tosi ristiriitaista, kaipaan ja pelkään samaa asiaa. Ehkä kaipaan/kauhistun elämänmuutoksia koska minulla ei niitä ole viimeaikoina juurikaan ollut? Muutokset voivat kuitenkin tehdä ihmiselle hyvää, vaikka niihin ei aluksi osaisikaan asennoitua positiivisesti.

Lohduttaudun ajatuksella etten ole ainut, muutkin herkät ja tunteelliset ihmiset varmasti kokevat samoin. Syksy on vaikeaa aikaa (ilman muutoksiakin) meille kaamosmasentujille ja auringon kautta eläjille. Yhtäkkiä mikään ei olekkaan ruohonvihreää vaan paskanruskeaa. 
Onneksi paskanruskean jälkeen tulee aina se valkoinen aika joka on hieman valoisampaa. Ja sitten taas se ruohonvihreä.