tiistai 26. marraskuuta 2013

On ylämäki raskas askeltaa mutta alamäkeen liian usein katoaa

Tämän postauksen aihe on hieman henkilökohtaisempi kuin minulla yleensä on. Mietin pitkään julkaisenko tätä ollenkaan. En viittaa tekstissä keneenkään tiettyyn henkilöön, vaan pohdin aihetta yleisesti omien kokemusteni pohjalta. En halua yleistää.

Toissaöinen painajaisuni eräästä katkenneesta ystävyyssuhteestani sai minut ajattelemaan ystävyyttä. Taas.

Tiedätte kun joillakin henkilöillä on huonojen kokemusten takia vaikea luoda parisuhdetta ja luottaa kumppaniinsa, minulla näin on ystävien suhteen.
Olen kokenut monta epäreilua, joskin pitkää, ystävyyssuhdetta että en osaa enää luottaa ystävyyteen.
En uskalla tutustua uusiin ihmisiin ja ystävystyä. Miksi nähdä vaivaa ja asettaa itsensä alttiiksi, kun lopputulos on aina sama?

Olen auttanut ystäviäni, ollut tarvittaessa paikalla ja kuunnellut. Olen tukenut ystäviäni eroissa, suruissa ja muissa elämän ylämäissä. Olen kysynyt kuulumisia ja yrittänyt pitää yhteyttä, usein kovin yksipuoliseltakin vaikuttaneessa ystävyyssuhteessa.
Tunnen silti etten ole saanut vastakaikua, en ole löytänyt oikeanlaisia ystäviä minulle. Sielunsisaria.
Olen luullut löytäneeni, tullut myöhemmin toisiin aatoksiin.
Olen tuntenut itseni enemmän "lohduttava-olkapää-tarvittaessa" -henkilöksi, kuin ystäväksi.

Vai eikö ystävyys ole enää samanlaista kuin ennen?

Untitled

En silti koe että olisin roikkunut vääränlaisissa ystävissä, he ovat kaikki olleet mukavia persoonia ja tärkeitä minulle.
Ja uskon että minä myös heille.
Osa on ollut mukana pienestä alakoululaisesta asti, osa tullut mukaan myöhemmin. Osa ollut läheisempiä kuin toiset. Kaikki silti tärkeitä ajallaan.

Olen antanut osan ystävistä kadota maailmalle, omille teilleen, sen enempää välittämättä.
Jotkut kadonneet yhteydet harmittavat ja ahdistavat edelleen, tulevat uniin.
Tietyissä tilanteissa ikävöin henkilöitä menneisyydestä, mahtavia aikoja joita koin heidän kanssaan.

Mietin että mahdanko enää koskaan löytää heidän kaltaisiaan?

Onko huono ja yksipuolinen ystävyyssuhde silti parempi kuin ei mitään?

.

Olen myös ajatellut että entä jos haikailenkin sellaista ystävyyttä jota ei vai enää ole olemassa?

Lapsena ystävyys oli aitoa, joskin tarkoitti eriasioita kuin aikuisena.
Mielestäni tosiystävyys aikuisiällä tarkoittaa että yhteyttä pidetään, oli elämäntilanne mikä tahansa.
Toisen asioista ollaan kiinnostuneita ja avataan myös hieman omia ajatuksia ja tuntemuksia. Tuetaan toista.
Pysytään mukana toisen elämäntapahtumissa, halutaan olla osana elämää.

Ystävyys on molemminpuolista.

Ei anneta typerien eriävien mielipiteiden tai pienten riitojen katkaista välejä. Ymmärretään että kaikilla on omat heikkoutensa ja tosiystävä välittää siitä huolimatta.
Kukaan ei voi olla maailman paras ystävä sata prosenttisesti, aina, mutta kuitenkin ystävyydessä pitäisi olla enemmän positiivisia puolia kuin negatiivisia.



Kuulin jonkin aikaa sitten vertauksen elämästä:

Elämä on kuin junamatka, jotkut ihmiset ovat mukanasi ensimmäiseltä asemalta asti, osa jää pois matkan varrella, kyytiin tulee uusia matkustajia ja silti osa pysyy sinne päätepysäkille asti.

Toivon Uskon että jotkut ystävyyssuhteet on luotu kestämään. Osa ei. Sitä saa surra ja harmitella, mutta pitää osata luopua. Antaa ihmisten mennä ja ajatella että jos niin on tarkoitettu, kohtaamme uudelleen.

Pitää keskittyä niihin ystäviin jotka ovat läsnä, ei niihin joiden olisi toivonut olevan.

Onneksi minunkin elämässäni on vielä pari hyvää ystävää jotka korvaavat määrän laadulla.

Ja uudet ystävät ovat aina tervetulleita 



keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Voi kuinka vielä joku tulisi ja sanoisi niin...

Hello!

Miten tää aika onkin kerenny näin nopeesti kulua? Aivan järjetöntä vauhtia menee viikot ja tuntuu ettei muista mitään mitä on tapahtunu edellisinä päivinä, ehkä se on tää kaamos?

Mulle kuuluu ihan hyvää :) Koulua on ollut vähemmän ja viime viikollakaan ei juuri tunteja ollut ja sama tahti näyttää jatkuvan tämän jakson loppuun asti. Kelpaa mulle, jääpä enemmän aikaa kaikelle kivalle :)

Salilla on tullut nyt käytyä ihan kohtuudella, ostin jopa elämäni ensimmäisen salikortin, vuhuu! :D
Tuntuu että vihdoinkin urheilu on tullut mun elämään jäädäkseen, se on muuttunut pakkopullasta kivaksi asiaksi! Ehkä vihdoinkin oon saanut karistettua ne peruskoulun luomat kammot liikuntaa kohtaan pois?
Varsinkin pimeinä ja kylminä päivinä on ihan luksusta lähteä salille liikkumaan kun ei tarvitse varoa liukastumista tai katsoa sopivaa sateenrakoa lenkkeilyyn :) Lisäksi se että käy salilla kaverin kanssa, on myös mukavaa aikaa jutella ja vaihtaa kuulumisia, mullakaan kun ei nuita kavereita kovin montaa ole :)

Eilen hieman siivoilin ja laitoin jo pari joulujutskaa esille omaan huoneeseeni, pienen valkoisen joulukuusen valoineen sekä mun ihanat Stokkalta viime jouluna ostetut pallovalot :)
Vaikka jouluun onkin vielä tovi, niin olen sitä mieltä että nythän ne jouluvalot kivemmalta näyttävät kuin joulun jälkeen, ja aaton aika on niin lyhyt niin miksei koristukset voisi ilahduttaa jo nyt hieman aiemmin? :) 

Poikaystävä on ollut viikon kuumeessa ja itsellänikin meinasi hieman flunssaa pukata (meni kyllä onneksi ohi ilman kunnon tautia) niin ei tässä oikein ole mitään sen erikoisempia tullutkaan tehtyä :)
Viikko sitten käytiin leffassa katsomassa Gravity joka oli minusta ainakin tosi hyvä vaikka en yleensä sen tyylisistä leffoista tykkää, 3D:nä varsinkin toimi täydellisesti!
Isänpäivää tietenkin juhlittiin myös, niin kotona kuin mummuloissakin :)
Ehkäpä annan kuvien nyt puhua puolestaan ja palaan huomenissa päivittelemään erään suunnitteilla olevan postauksen verran ;)






Isänpäivänä toisessa mummulassa :)


Oon viimeisen parin viikon aikana katsonut 45 jaksoa Serranon perhettä! Niin mikä elämä? :D 


 Uudet treenihousut Ginasta :)
Ostin samalla kaksi college puseroa, kumpikin oli vain vitosen niin en voinut vastustaa :)




torstai 7. marraskuuta 2013

Ei ihan vielä kuitenkaan...

Christmas

Ajaton ja klassinen kellohelmainen coctailmekko, yksinkertaiset avokkaat, näyttävä clutch 
ja lainemaiset kiharat.

Jos minut olisi kutsuttu juhlimaan pikkujoulua, itse jouluaattoa tai uutta vuotta johonkin tyylikkäisiin ja hienostuneisiin juhliin, pukeutuisin näin!

tiistai 5. marraskuuta 2013

Lähdetään kauas pois?

Oonko ainut jolla on järetön matkakuume?

Kun katsoo ulos (mitä nyt ikkunasta näkee) niin tuo pimeys ja märkyys masentaa aivan jumalattomasti!
Lenkkeilykin on jäänyt tyystin, en uskalla yksin kävellä täällä perähikiällä kun ei edes erota tietä pimeydeltä!
Vaikka olenkin saanut urheiltua nyt enemmän kuin vuosiin ja sisäliikunta maistuu edelleen, kyllä tämä Suomen syksy verottaa voimia. Tuntuu kuin kävisi vain puolella teholla.
Jos se rahallisesti olisi mahdollista, ottaisin nyt pienen tai suuren breikin arkeen ja lähtisin muihin maisemiin!

Kun nyt saisin valita lenkkeilymaastoni ja näkymäni ikkunasta, ne olisivat tälläiset:



Kuvat Torreviejan matkaltamme

Matkustus on siitä ikävä asia (jos nyt noin voi edes sanoa) että siitä ei ikinä saa tarpeekseen! 
Kaukokaipuu on pysyvää vaikka koti onkin aina paras paikka!