tiistai 11. kesäkuuta 2013

Ollaan kuin oltaisiin matkalla etelään



Mulla on aivan kauhea matkakuume johon ei varmasti auta vanhojen matkakuvien katselu :(
Auttaisikin!




Vuonna 2009 olimme koko perheellä kolmen viikon lomalla Torreviejassa, Alicantessa.
Vuokrasimme asunnon ja elimme kolme viikkoa kuin espanialainen perhe, hih.
Kävimme päivittäin Mercadonassa, paikallisessa supermarketissa ja kuljetimme ostokset asunnolle vetokärryllä, joita suomessa käyttävät vain eläkeläiset, mutta jotka olivat yleisiä tuolla päin.




Kiertelimme kaupungilla ja shoppailimme, perjantaiset markkinat olivat kuin paratiisi minulle! Kaikkea ihanaa halvalla, koruja ja vaatteita, kenkiä ja laukkuja.
Uimme asuintalomme uima-altaalla jossa ei ollut koskaan muita kuin me, kait talon paikalliset olivat jo kyllästyneet uimiseen, minä en kyllästyisi ikinä!




Katsoimme tv:tä, josta näkyi vain espaniaksi dubattuja ohjelmia, jopa kansainvälisesti suositut elokuvat oli dubattu sillä pajatuksella, se oli huvittavaa kuunneltavaa.
Eräs aamu yritimme kääntää tekstitv:n sivua suomeksi ja vihdoin kun saimme selvää uutisesta, selvisi että Michael Jackson oli kuollut :(




Minä kuvasin kukkia ja auringonlaskuja, kumpiakin satoja! Voisin pelkästään nuiden Bougainville -kukkien takia muuttaa tuonne! 
Voisin kyllä muutenkin...




Meidän asunnossa oli koko asunnon kokoinen kattoterassi, josta nämä kaikki maisemakuvatkin on otettu. Sieltä näki niin paikallisten autonkorjaukset meidän tien varressa, ilotulitukset kuin ne auringonlaskutkin vuoria vasten.




La Mata oli näytti minusta surffaajan paratiisilta, vaikka en osaakaan surffata. Mutta siltä se näytti! :) Isot aallot ja turkoosi vesi <3






Ylemmässä kuvassa keskellä minä ja pikkuveljeni!



Rantakatu oli illalla upea ja jännittävä! Maahanmuuttajat levittivät vilttinsä ja piraatti cd:nsä myyntiin ja paikalliset illallistivat ja istuivat katuravintoloissa myöhään yöhön!
Kenelläkään ei ollut kiire mihinkään ja iloinen puheensorina täytti ilman.
Siinä olisi suomalaisilla otettava mallia! Kaikki ei ole niin vakavaa!
Paikalliset olivat muutenkin todella ystävällisiä, aika paljon ikääntynyttä väkeä näkyi päivisin, mummot kävelivät käsikädessä ja ulkoiluttivat pikku koiriaan :)
Nuorempi väki oli tietysti töissä...






Molempien kuvien maisemat olen ikuistanut kattoterassiltamme. Ja näkymä oli JOKA ILTA tuo sama, ihana!
Olimme Torreviejassa kolme viikkoa ja kertaakaan ei satanut, miettikää!




Pihat oli hyvin hoidettuja ja kadut siistejä, missään ei esimerkiksi näkynyt koirien jätöksiä tai roskia, tosi virkistävää kun vertaa suomen "nakkaan kaikki roskat autonikkunasta tienvarteen" -meininkiin :D




Kotikatu, ehkä tuonne voisi joskus muuttaa hieman pidemmäksikkin aikaa ;)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti